26.1.2015

Kaavapalapeli

Viikonlopun aikana pyörittelin kaavoja ahkerasti. Työn alla on ollut pusero. Varastoissani oli kangas (viskoosia luulen, Eurokankaan palaosastolta), josta olen suunnitellut ompelevani siistin yläosan toimistotyöhön. 

Olen jo pitkään ollut kovin ihastunut elegantteihin laskoksiin, ja halusin niitä paitani pääntielle. Selasin kaavakirjastoani, mutta en löytänyt toiveideni mukaisia ohjeita. Joko ne olivat liian simppeleitä tai niissä oli liikaa kaikenlaista tapahtumaa ja uloketta ja härpäkettä ja nirunarua. Niinpä päädyin muuntamaan kaavat mieleisekseni. Tai ainakin yrittämään sitä, sillä kokemusta visioni mukaisesta kaavojen muuntelusta ei minulla hirveästi ole. Kaavoitusprosessista kertyi seitsemän kuvan sarja, kaavoitusohjeeseen tästä.




Burdasta (2 / 2014, s. 68) löytyi yksinkertaisen paidan kaava, jota pystyin hyödyntämään. Tuo hassu kaulus saisi jäädä pois, pääntietä pitäisi avartaa ja haluamani laskokset täytyisi lisätä.



Burda 2 / 2014 s 68


Aivan aluksi sommittelin pääntien laskokset sovitusnuken päälle. Neljä laskosta 6 - 7 cm välein näytti hyvältä.






Seuraavaksi oli vuorossa kaavoitus. Kaavoituksesta kertyi seitsemän kuvan ohje, joka löytyy täältä

Tässä tiivistelmä kaavoitusprosessista ennen ja jälkeen -kuvina:





Sitten vain ompelemaan. Oikeastaan paita on jo kutakuinkin valmis, loppusilausta vailla. Postaan kuvat valmiista paidasta aivan lähipäivinä. Kuullaan!


2 kommenttia:

  1. Nythän löytyi mukava uusi blogi, luin heti useamman postauksen läpi :) Täytyy tulla toistekin! Paita näyttää hienolta ja olet kivan kankaan valinnut siihen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Tervetuloa uudelleenkin lukemaan :) Julkaisen pian kuvat valmiista paidasta, huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

      Poista