19.2.2015

Sukat saappaisiin

Viime viikolla valjastin numeroa liian suuret ja pohjasta täysin sileät nilkkurini talvikäyttöön. Väljässä kengässä jalka pääsi luisuimaan epämukavasti kengän kärkeen ja pohjat olivat niin sileät, ettei kävelystä tullut vallitsevissa olosuhteissa yhtään mitään. Olin kuin Bambi jäällä. Käytin siis parin suutarilla ja neuloin saappaisiin mittatilaussukat.



Suutari asensi talvikeleille sopivat pohjat päkiän alle ja korkoihin. Vaikka operaatio toi reilusta alennuksesta ostetuille kengille yli puolet lisää hintaa, maksoin sen mielelläni, kun ajattelin tukevani suomalaista käsityöläistä. Ei ole tosiaan helppoa olla käsityöyrittäjä Suomessa. Summasta, jonka maksoin, menee kuitenkin puolet (ellei enemmän) valtiolle ja eläkeyhtiöille ja muille tahoille maksun jos toisenkin muodossa. Siitä sen enempää tässä jauhamatta..




Koko-ongelman taltutin neulomalla nilkkureihin mittatilaussukat, joiden varsi käännetään saappaan päälle. Lanka oli tumman harmaa Novitan Nalle, jonka purin jostakin vanhasta keskeneräiseksi jääneestä neuleesta. Lanka jäi purkamisen jäljiltä kiharalle, ja niinpä jälki on myös hieman kiharaista. Siitä se pikkuhiljaa suoristuu. 

Nahkasaapas ja villasukka on todella lämmin, mukava ja kaunis yhdistelmä. Luonnonmateriaalit eristävät lämpöä hyvin ja sallivat silti jalan hengittää. Nilkkuri saa sukanvarresta suloista ilmettä.



Oikein hyvä villasukkien perusohje on Novitan ohje, joka on 7 veljestä-langalle. Aina käsillä ei kuitenkaan satu olemaan juuri ohjeen paksuista lankaa. Sukat voi neuloa langasta kuin langasta tällä ohjeella, joka perustuu yhden puikon silmukoiden määrään.


Nyt halusin varren yläosasta normaalia leveämmän, jotta se mahtusi kiristämättä nilkkurin varren ympärille. Loin siis 50 silmukkaa, kun normaalisti olisin luonut 40. Koska varresta tuli käännettävä, en sulkenut neuletta heti silmukoiden luomisen jälkeen, vaan neuloin yhden rivin ja suljin neuleen vasta sitten. Silloin luotujen silmukoiden oikea puoli jää päälle, kun sukan varsi käännetään. 

Neuloin joustinneuletta 3 o, 2 n ensimmäiset 13 cm. Tässäkin tuli huomioida se, että sukan varsi käännetään. Halusin 3 o -osioiden kääntyvän saappaan päälle, joten neuloin ne varren sisäpuolelle. Sitten kavensin jokaisesta 3 o -osiosta yhden pois neulomalla kaksi ensimmäistä silmukkaa oikein yhteen, jolloin sukkaan jäi 40 silmukkaa. Jatkoin 2 o, 2 n neuletta vielä 7 cm ja aloitin kantapään Novitan ohjeen mukaisesti.

Sukan kärkeen tein kavennukset, joita ainakin itse kutsun piilokavennukseksi. Jokaiselle puikolle tulee tasaisin välein kaksi kavennusta: puikon alkuun ja keskelle - yhteensä 8 kavennusta. Ennen seuraavaa kavennuskierrosta neulotaan neljä normaalia kierrosta. Kavennukset tehdään taas samoin, puikon alussa ja keskellä, mutta ennen tästä seuraavaa kavennuskierrosta neulotaan yksi välikierros vähemmän, eli kolme kierrosta. Näin jatketaan kunnes jäljellä on 8 silmukkaa, jotka päätellään vetämällä lanka niiden läpi.

1 kommentti:

  1. Kivan näköiset saapikkaat sukkineen :-) Portugalissa näkee kenkäkaupoissa saappaita, joissa on pitkä neulottu varsi. Varsin trendikästä siis yhdistää neule ja nahka :-)

    VastaaPoista