14.2.2015

Köyhiä ritareita ja ompeluvinkkejä

Kuinka moni muistaa lapsuudesta köyhät ritarit? Voi mitä herkkua ne olivat. Nostalgiset ja vikkelästi valmistuvat köyhikset sopivat loistavasti ystävänpäivän aamukahvin pariksi, joten tänään Villaa ja Vikatikkejä tarjoilee ompelusten sijasta mansikoita ja mintunlehtiä. Ja muutaman ompeluvinkin.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille uusille ja vanhoille ystävilleni! Kiitos, kun jaksatte kiinnostua blogistani!

Pullaviipaleet paistetaan pannulla voita säästelemättä


Aamukahvien ohessa ajattelin kirjoittaa muutamia vinkkejä, kuinka onnistua ompeluksissa paremmin. Nämä ovat hyvin perustason vinkkejä, mutta ovat olleet ainakin minulle oivalluksia, joilla työnjälki on parantunut selkeästi.

1. Älä katso neulaa


Neula menee ylös ja alas, vaikka sitä kuinka tuijottaisi - vain silmät väsyvät. Neulaa tuijottaen on jatkuvasti liian myöhässä. Ommel tulee juuri siihen kohtaa, mihin neula osuu ja silloin on myöhäistä tehdä korjausliikkeitä. Kiintopiste kannattaa ottaa kauempaa, vaikka paininjalan edestä. Siitä voi seurata, että kangas menee paininjalan alle niin, että sauma tulee juuri oikeaan kohtaan.

Päälle tomu- ja vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa, mansikoita ja mintunlehtiä. Herkkusuille lisäksi suklaarouhetta!





2. Pidä tikki tarpeeksi pitkänä


Pitkällä tikillä ompelu käy nopeammin ja ommel on siistimpi. Lyhyestä tikistä seuraa helposti kiemurtava ommel, kangas rasittuu turhaan ja purkaminen on työlästä. Mitä paksumpi kangas, sitä pidempi ommel. Normaalisti ompelen 3,5 mm tikillä, ohuemmalle kankaalle 3,0 mm on sopiva ja esim. denimille, jota usein vielä tikkaillaan, 4,5 mm ommel on hyvä.

3. Syötä kangas aina suorana paininjalan alle


Kun kangas on jo paininjalan alla, käännöksiä on turha tehdä. Kangas alkaa kiertymään ja venymään, ommel eksyy saumalinjalta. Mutkista ei vain tule sellaisia kun tarkoitus olisi. Ohjaa kangasta siis ajoissa, pysähdy tarvittaessa ja muotoile saumalinja suoraksi ennen paininjalan alle vientiä. Kaarevissa kohdissa ei myöskään pidä pihtailla nuppineulojen kanssa.

Rakastaa, ei rakasta... rakastaa!

4. Muista, että kangasta voi muokata


Jos näyttää siltä, että toinen sauman osapuolista on pidempi kuin toinen ja ompeluksen muoto on vaarassa tai saumojen kohdistukset epäonnistumassa, ei hätää. Venytä toista puolta ja syötä toista - kankaan asettuvat yllättävän hyvin eroista huolimatta. Etenkin luonnonkuidut asettuvat hyvin, mutta toiset tekokuidut eivät laisinkaan. Tee venytykset ja syötöt lyhyissä, esimerkiksi 5 sentin pätkissä. Käytä apuna nuppineuloja. Kun saumalle lopuksi näyttää vähän silitysrautaa, ongelmaa ei huomaa lainkaan.

5. Varaudu purkamaan


Purkamista helpottaa, kun ompeleiden päissä on vain lyhyet, parin tikin pituiset edestakaisin ompeleet. Lisäksi pitkä tikki on tältäkin kannalta käytännöllinen. Purkaminen käy nopeammin ja kangas kuluu vähemmän. Siihen jää esimerkiksi vähemmän reikiä, jos niitä on tullakseen.


Näiden lisäksi kannattaa hankkia kunnon koneet, joiden kanssa pärjää ja saa aikaan hyvää jälkeä.

Mitkä ovat sinun ompeluoivallisuksia? Jatka listaa kommentteihin!

Ruoalla ei saisi leikkiä, mutta joskus on vain pakko

4 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisesta muistutuksesta (viimeisistä köyhiksistä on liikaa aikaa!) ja hyvistä vinkeistä tumpelo-ompelijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! Itse en ole myöskään muistanut köyhiksiä vuosikausiin, oli oikein lämminhenkinen jälleennäkeminen :)

      Poista
  2. Mun oivallus on ollut, että silittämisen tärkeyttä ei kannata vahingossakaan unohtaa. Silityslauta ja -rauta onkin ommellessa koko ajan valmiina odottamassa!

    VastaaPoista